Leipä salaatilla vai salaatti leivällä?

Oivaltamisen riemua syntyi kun piti nopeasti keksiä iltapalaa ennen sunnuntai-illan televisioviihteen ääreen siirtymistä. Paahdoin leivän, levitin päälle vihreää pestoa ja pari siivua juustoa. Vatsan murina antoi kuitenkin ymmärtää, että leipä kaipasin vielä vähän täytettä. Niinpä lusikoin päälle päivälliseltä jääneen salaatin, jossa oli kurkkua, tomaattia, paprikaa, vuohenjuustoa ja sitruunalla maustettua balsamikastiketta. Avot! Tähdeleipäsen maut stemmasivat sen verran hyvin yhteen, että ehdin syödä sen ennen kuin hoksasin ottaa kuvan.

Aina ei siis tarvitse syödä salaattia salaattina vaan yhdistelmiä voi tehdä monenlaisia.

Johanna

Wokkipyttis ja kropsu

Eilen välttelin hukkaa oikein urakalla. Juhannukselta jääneistä makkaroista syntyi wok-vihannesten ja chilikastikkeen kanssa tulinen pyttipannu. Täysmaito päätyi taas kropsuksi ja uunipuuroksi.

Käytän täysmaitoa viilin tekemiseen mutta maito jäi käyttämättä kun en viitsinyt laittaa viiliä tekeytymään pitkän viikonlopun ajaksi. Parasta ennen -päiväys oli jo mennyt parilla päivällä yli mutta haistelu ja maistelu ei antanut aihetta juottaa maidolla hukkaa.

Pyöräytin maidosta pohjalaisen perinnepannarin eli kropsun:
4 dl maitoa
3 munaa
1/2 - 1 dl sokeria
1 tl suolaa
2-3 dl vehnäjauhoja
n. 25-50 g sulatettua voita
(Paista uuniissa 225-asteessa kunnes pinta on kaunin ruskea.)

Jos kaapissani olisi ollut, olisin lisännyt pellille taikinan joukkoon vielä ananasmurskaa, jolloin kropsusta olisi tullut mummani perinnekropsua.

Loput maidot laitoin kaapista löytyneiden ohraryynien kanssa uuniin tekeytymään uunipuuroksi.

Samalla huomasin, että kuiva-ainekaappini tarvitsisi kesäsiivouksen. Jauhoja, ryynejä ja hiutaleita on jos jonkinlaista, niin täysiä kuin vajaita pusseja. Asia ei aiheuttaisi huolta jos olisin ahkera leipoja ja pusseilla olisi nopea vaihtuvuus. Näin ei kuitenkaan ole. Täytyypä käydä kaappi läpi ja tuumia, mitä kaikkea kesäleipomuksia niistä saisikaan aikaan.

Johanna

Hedelmähukkaa

Perheestä on puolet reissun päällä ja sen huomaa valitettavasti heti lisääntyneenä hävikkinä. Kun perheen innokkain välipalankysyjä on muualla, minulla ja kahdella teinipojalla ehti mennä kolmannes päärynäkilosta huonoksi. Olin ostanut mielestäni hyvinkin kätevän muovilaatikon eikä sitten sitä tullut avattua. Myös viinirypäleet ehtivät alkaa kurtistua, mutta uskottelin itselleni että ne ovat vain matkalla rusinoiksi ja söin reippaasti niitä. Olivat jo hiukan kirpeitä. Jos tyttäreni olisi kotona, moista harmia ei olisi päässyt tapahtumaan. Hedelmät häviävät yleensä kiitettävällä nopeudella. Tuntuu siltä, että lisääntynyt valo ja lämpö myös kypsyttävät hedelmät nopeammin kotosalla.

Eilen meillä oli teinin kokkaamaa kasvisruokaa, Lähi-Idän malliin kikherne-kasvispata. Eilen sitä syötiin kuskusin kanssa ja tänään taidan upottaa tähteet munakkaaseen.

Saana

Eväitä Kesy-Hukalle

Muuttotohinoissa jääkaappiini oli unohtunut leikkele- ja verilättypaketti. Päiväykset olivat menneet jo sen verran yli etten itse uskaltanut niitä syödä. Harmitti kuitenkin kun leikkeleitä oli iso paketti ja letuista puolet syömättä.

Onneksi taloudessani asuu Kesy-Hukka. Ei muuta kuin herkut ruokakipon täytteeksi. Hyvin näytti maistuvan eikä masukaan mennyt löysälle.

Syntyikö tässä ruokahävikkiä? Itse en enää ruokaa pystynyt hyödyntämään mutta eipä päiväysvanhat tuotteet menneet roskiinkaan. Kunpa aina muistaisi hyödyntää tuon Kesy-Hukan jätemyllyominaisuudet. Tosin täytyy muistaa, ettei kotiruoka ja lautastähteet ole koiralle välttämättä hyväksi ainakaan pääasiallisena ruokana syötettynä. Mutta höysteenä maistuu varmasti.

Johanna

Juhlien jämät

Herra Hukka pääsi eilen tupareiden rääpiäisiin. Omaatuntoa kyllä kirpaisi, ja lujasti, kun annoin herra Hukan herkutella salamisalaatilla, jättikatkaravunpyrstöillä, mustaherukkakakulla sekä siskonmakkarakeitolla, siskonmakkaroilla ja kasviksilla.

Juhlien jälkeen oli kyllä tarkoitus syödä salamisalaatti pois, mutta paremmin maistui juhlista jääneestä kylmäsavulohesta tehty pasta. Jotain tuli siis sentään hyödynnettyä.

Syy suureen määrään juhlien jämäruokaa lienee se, ettei osaa arvioida eri ruokalajien menekkiä oikein.  Kaikkea muutakin jäi jonkin verran, mutta ne tuli heitettyä pakastimeen jo seuraavana päivänä. Salamisalaattia en arvannut pakastaa, olisikohan niin voinut edes tehdä?

Kakun lopun olisin voinut tuoda seuraavana päivänä työkavereiden iloksi sen sijaan, että herkuttelin vielä muutaman illan niillä itse saamatta kuitenkaan kokonaista kakkua tuhottua. Sulatetut jättikatkaravun pyrstöt oli tarkoitus valmistaa ruuaksi, mutta sekin sitten jäi siskonmakkarakeiton takia.

Siskonmakkarakeittoon liittyy myös toinen ongelma. Innokas Kokkaaja. Juhlien jälkeen olisi ollut kyllä näitä jämäruokia mahantäytteeksi, mutta Innokas Kokki halusi ilahduttaa minua sateisen ja kylmän metsäretken jälkeen kuumalla keitolla. Hyvää oli! Mutta vähempikin olisi riittänyt. Kaksi ihmistä, jotka eivät olleet edes koko viikkoa kotoisten ruokapatojen ääressä, ei millään pysty lusikoimaan neljän litraa soppaa ennen kuin se vanhenee. Ellei sitten olisi syönyt sitä aamupalaksi, välipalaksi, lounaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi vähintään kolmen päivän ajan. Pitäisi muistaa kohtuullisuus kaikessa.

Tässä muuten vinkki juhlien järjestäjälle, jottei tule valmistettua liikaa tarjottavia: Paljonko ruokaa ja juomia varataan?

Johanna

Kassikaupalla roskaruokaa

Kyllä, niin se menee. Nykyisin ruokaa heitetään roskikseen tuntematta siitä sen kummempaa huonoa omatuntoa. Joskus aiemmin tuli naureskeltua mummolle, joka säästi ja säästi, käytti uudestaan, viis veisasi parasta ennen tai viimeinen käyttöpäivä -ajankohdista eikä pahimmassakaan hädässä heittänyt ruokaa roskiin. Vaikka se "ihan hyvän" (vaikkakin nurkasta jo hieman vihertävän) ruuan syöminen ei varmasti sekään ollut aina ihan viisasta, on mummon opeissa vinha perä.

Samaan aikaan kun ruokaa haaskataan huis vaan pois, suut vaahdossa valitellaan, kuinka KALLISTA ruoka onkaan. Asiaan on perehtynyt MTT, ja surullista mutta totta: suomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin 20 - 30 kiloa vuodessa mikä on noin viisi prosenttia ostetusta ruuasta – siis joka 20. kaupasta kannettu kassillinen päätyy roskikseen. Eli jos yksi ruokakassillinen maksaisi vaikka 30 euroa, 600 euron ruokaostoksista 30 euroa lentää saman tien taivaan tuuliin. Ihan kiva bonus.

Raha on lopulta vain yksi lusikka tässä sopassa. Ruualla ja sen tuotannolla on melkoisen suuret ympäristövaikutukset. Great, että vaihdetaan energiansäästölamppuihin ja vähäpäästöisempiin autoihin. Ympäristöenkelin sädekehää voisi aika tehokkaasti kuitenkin kiillottaa jo ihan vaan sillä, että haaskaisi vähemmän ruokaa. Tai siis käyttäisi vähemmän ruokaa - monelle toki riittäisi pienempi ruokamäärä syötäväksikin. Ekologisinkin kasvisruoka tarvitsee melkoisen määrän työtä, tuotantopanoksia, kuljetuksia ja säilytyksiä ennen päätymistään lautaselle.

No niin. Tämän paasauksen jälkeen pitää sitten palata maan pinnalle. Ruokahävikin välttäminen tai edes vähentäminen ei nimittäin ole aivan helppoa. Toisin kuin mummoille, meidän sukupolvellamme ei ole sisäänrakennettua säästämis- ja uudelleenkäyttöviettiä. Päin vastoin. Meidät on opetettu tarkastelemaan päivämäärämerkintöjä ja viskaamaan vähänkään epäilyttävät tuoteet kaaressa roskikseen. Hyvä puolensa siinäkin - pilaantunut ruoka voi todella olla terveydelle vaarallista. Biojätteen lajittelun ja kompostoinnin myötä omatunnon soimaus hiljeni vielä entisestään: nythän tässä vaan tehdään hyödyllistä ja hyvää multaa pikku porkkanoille!

Vaikka jo pidänkin itseäni melko edistyneenä hukkaruuan välttäjänä, tiedän, että paljon on vielä tehtävissä. Arjen kiireessä ruokalistojen ja ostosten suunnittelu, järjestelmällinen jääkaapin tyhjentäminen tai  muu ruokahävikkiä vähentävä toiminta uhkaa usein jäädä paitsioon, tunnustan. Aion silti yrittää vielä enemmän.

Ensimmäinen askel on katsoa, mitä roskiin oikeasti menee. Jakoon lupaan myös mahdollisia oivalluksia siitä, mitä hukkaruuasta saatiinkin loihdittua niin, että sen onnistui välttää kohtalo Hukan ruokana eli biojätepussin täytteenä.

Oma perheeseeni kuuluu miehen lisäksi kaksi pientä poikaa, joten luvassa on runsaasti lautastähteitä ja maitolasin pohjia. Muitakin kirjoittajia on blogiimme tulossa, joten luvassa on tarinoita myös toisenlaisista ruokapöydistä. Tapaamisiin herra Hukan tiimoilta!

t. Katja