Kauas on meidän katon alla eletty niistä päivistä, jolloin lähdin liikkeelle appelsiinimehulasillisella ja kahdella suklaapalalla.
Tänään lautasella oli kaurapuuroa, johon lisäsin heti keittovaiheessa pellavansiemenrouhetta ja auringonkukansiemeniä. Lasit taas täyttyivät smoothiesta, joka surautettiin pakastetusta puolukasta, piimästä, karpalomehusta, jogurttipurkin pohjasta ja parista ropauksesta soijajauhoa. Hukka jäi nälkäiseksi kahdella tavalla: smoothieen päätyy milloin mitäkin vähän sen mukaan mitä on kaapissa jäljellä ja loppu puuro käytetään joko leipätaikinaan tai koiranruoan joukkoon.
Viime viikolla mies teki kokeilua kaurapuuron ja ruisleivän suhteen. Juureen tehtyyn ruisleipätaikinan joukkoon hän lisäsi tähdepuuron. Hyvin toimi.
-Saana-
Älä ruoki hukkaa
Tiesitkö, että suomalaiset heittävät joka 20. kassillisen ruokaa roskiin? Hävikin vähentäminen säästää ympäristöä ja rahaa. Tässä blogissa Maa- ja kotitalousnaisten toimihenkilöt kertovat omia kokemuksiaan ruokahävikistä ja sen vähentämisestä. Kommentoi, kerro omat kokemuksesi ja vinkkisi!
tiistai 21. toukokuuta 2013
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Nuukuusviikko
Viikolla 16 vietetään Nuukuusviikkoa. Sitä järjestää 20 kansalaisjärjestön yhteinen
Kierrätysliike. Tarkoitus on edistää
luonnonvarojen säästäväistä käyttöä ja jätteiden synnyn ehkäisyä.
Nuukuusviikko
Vuodenvaihteessa päättynyt Nuorten perheiden ruokahävikin vähentäminen -hanke ja Maa- ja kotitalousnaisten syksyllä starttaava uusi kampanja Lapsiperheiden ruokahävikin vähentäminen toteuttavat juuri näitä periaatteita. Uudessa kampanjassa järjestetään Älä ruoki hukkaa - biojäte paastolle -koululaistilaisuuksia ympäri Suomen.
Hävikin vähentäminen ja ruoan arvostuksen nostaminen ovat ekologista ja tietenkin myös kukkarolle järkevää toimintaa.

perjantai 15. maaliskuuta 2013
Nopea jatkosoppa
Minulle käy usein niin, että keitoista jää jäljelle paljon lientä. Eli keittoa on vielä jäljellä mutta liemessä uskentelee vain yksinäisiä perunoita, porkkanoita ja muita aineksia. Näin kävi jälleen tomaattisen broilerisoppani kanssa. Liemi oli hyvää, enkä olisi halunnut heittää sitä pois.
Oivalsin, että tästä saisi hyvän noodelikeiton. Niinpä keitin nuudelit ja sain ihan kelpo ruuan työpäivän jälkeen nopeasti. Tosin noodelia oli jäljellä olevaan liemeen nähden melko paljon, joten seuraavana päivänä en enää syönty keittoa vaan jotain noodelipadantapaista.
Noodelin sijaan nopean jatkosopan saa vaikkapa täysjyvämakaronista tai mistä vaan vastaavasta ruoka-aineesta.
Johanna

tiistai 26. helmikuuta 2013
Leipä salaatilla vai salaatti leivällä?
Oivaltamisen riemua syntyi kun piti nopeasti keksiä iltapalaa ennen sunnuntai-illan televisioviihteen ääreen siirtymistä. Paahdoin leivän, levitin päälle vihreää pestoa ja pari siivua juustoa. Vatsan murina antoi kuitenkin ymmärtää, että leipä kaipasin vielä vähän täytettä. Niinpä lusikoin päälle päivälliseltä jääneen salaatin, jossa oli kurkkua, tomaattia, paprikaa, vuohenjuustoa ja sitruunalla maustettua balsamikastiketta. Avot! Tähdeleipäsen maut stemmasivat sen verran hyvin yhteen, että ehdin syödä sen ennen kuin hoksasin ottaa kuvan.
Aina ei siis tarvitse syödä salaattia salaattina vaan yhdistelmiä voi tehdä monenlaisia.

maanantai 21. tammikuuta 2013
Lämpimiä leipiä
1970-luvulla kun olin lapsi, oli lauantaisin usein tapana tehdä lämpimiä voileipiä saunan jälkeen. Omassa perheessä tavan on tainnut korvata perjantai-illan pizzatalkoot, mutta välillä leivät pääsevät kunniaan.
Kuivahtaneet leipäpalat uudistuvat uunia varten margariinilla, öljytilkalla tai pestosipaisulla. Päälle sopivat mainiosti tomaattimurskan tähteet, leikkeleet ja kuivatkin juustonkannikat. Kuuden hengen perheessä leipiä valmistuu yleensä pellillinen ja täytteet vaihtelevat paitsi jääkaapin sisällön, myös mieltymysten mukaan. Toiselle maistuu aurinkokuivattu tomaatti, mutta toista koko ajatus puistattaa. Aurinkokuivatun tomaatin öljy käytetään meillä normaalin öljyn tapaan ruoanlaitossa.
Lämpimät leivät ovat oiva pari talviselle vihanneskeitolle - ne tuhdistavat ruokaa ripeästi.
Aamiaisherkku
Pieni pikavinkki aamiaiselle on omatekoinen herajuoma. Litran pahvitölkkehin jää aina vähän jogurttia ja se on helppo hulauttaa sieltä kaatamalla tölkkiin desi appelsiinimehua. Nokasta kiinni ja rivakka ravistus. Hyvää - ja hukka jää lipomaan huuliaan nälkäisenä.

torstai 8. marraskuuta 2012
Hieman vajaa pasta
Ystäväni kertoi eilen nauttineensa "hieman vajaan pastan". Tämä oli mielestäni niin mainio kuvaus, että sietää jakaa täälläkin.
"Hieman vajaa pasta" syntyi vajaasta makaronipussista ja kastikkeesta. Kastike syntyi vajaasta jauhelihapaketista, kermapurkin lopusta, tomaattimurskan lopusta ja kuivahtaneesta mustaleima Emmentalin lopusta sekä muutamasta kuivahtaneesta metvurstinviipaleesta. "Tyhjästäkin voi nyhjästä", kommentoi ystäväni iloisena.
Lisävinkkinä oli, että kastikkeeseen upposi myös nyrkin kokoinen sipuli sekä valkosipulia. Mausteeksi ystävä suositteli oreganoa ja basilikaa sekä helppokäyttöistä Pasta Rossa -mausteseosta.
Nam!

torstai 4. lokakuuta 2012
Juureksia ja ituja
Perheemme kuuluu ruokapiiriin ja yksi syksyllä odottamani herkku on parsakaali. Tilasin sitä kaksi kiloa ja pillkoin ja höyrytin osan kukkakaalin kanssa pakastimeen. Lapsille uppoaa parhaiten parsakaalin yläosa ja puumainen varsi jää vähemmälle huomiolle. Sen olen kuorinut ja pilkkonut vokkiin. Luomuparsakaali on mahdottoman hyvää ja olen saanut varsinkin nuorimmat laskemaan lautaselta värejä - kuulemma vaaditut viisi löytyvät ihan helposti, joskus jopa kahdeksan. Kummallista että minun lautasellani värejä on vähemmän, epäilenkin että nuoriso laskee eri sävyt eri väreiksi.
Kahvitauoilla olemme töissä jutelleet kausiruoan noudattamisesta. Keskellä Suomen pimeää talvea vain ei ole juurikaan muuta aidosti kauden tuoretta kuin hyvin säilyvät juurekset ja kaali. Idätys on yksi konsti siihen ja vaikka pavut ja linssit muista maista tulevatkin, on kulutetun energian määrä suhteessa kilpailukykyinen. Näppärä mieheni askarteli minulle lasipurkista pienen idättämön. Hän porasi metallikanteen reikiä ja nyt huuhdon idut ja käännän purkin suljettuna alassuin. Toimii!
Aiemmin käytin isompaa purkkia, johon viritin kumilangalla harson päälle. Minua miellyttää tuunaaminen, mutta valmiita idätysastioita saa esimerkiksi Ruohonjuuresta Ruohonjuuren verkkokauppa

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)