maanantai 21. tammikuuta 2013

Lämpimiä leipiä

1970-luvulla kun olin lapsi, oli lauantaisin usein tapana tehdä lämpimiä voileipiä saunan jälkeen. Omassa perheessä tavan on tainnut korvata perjantai-illan pizzatalkoot, mutta välillä leivät pääsevät kunniaan.

Kuivahtaneet leipäpalat uudistuvat uunia varten margariinilla, öljytilkalla tai pestosipaisulla. Päälle sopivat mainiosti tomaattimurskan tähteet, leikkeleet ja kuivatkin juustonkannikat. Kuuden hengen perheessä leipiä valmistuu yleensä pellillinen ja täytteet vaihtelevat paitsi jääkaapin sisällön, myös mieltymysten mukaan. Toiselle maistuu aurinkokuivattu tomaatti, mutta toista koko ajatus puistattaa. Aurinkokuivatun tomaatin öljy käytetään meillä normaalin öljyn tapaan ruoanlaitossa.

Lämpimät leivät ovat oiva pari talviselle vihanneskeitolle - ne tuhdistavat ruokaa ripeästi.

Aamiaisherkku

Pieni pikavinkki aamiaiselle on omatekoinen herajuoma. Litran pahvitölkkehin jää aina vähän jogurttia ja se on helppo hulauttaa sieltä kaatamalla tölkkiin desi appelsiinimehua. Nokasta kiinni ja rivakka ravistus. Hyvää - ja hukka jää lipomaan huuliaan nälkäisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti