Perheestä on puolet reissun päällä ja sen huomaa valitettavasti heti lisääntyneenä hävikkinä. Kun perheen innokkain välipalankysyjä on muualla, minulla ja kahdella teinipojalla ehti mennä kolmannes päärynäkilosta huonoksi. Olin ostanut mielestäni hyvinkin kätevän muovilaatikon eikä sitten sitä tullut avattua. Myös viinirypäleet ehtivät alkaa kurtistua, mutta uskottelin itselleni että ne ovat vain matkalla rusinoiksi ja söin reippaasti niitä. Olivat jo hiukan kirpeitä. Jos tyttäreni olisi kotona, moista harmia ei olisi päässyt tapahtumaan. Hedelmät häviävät yleensä kiitettävällä nopeudella. Tuntuu siltä, että lisääntynyt valo ja lämpö myös kypsyttävät hedelmät nopeammin kotosalla.
Eilen meillä oli teinin kokkaamaa kasvisruokaa, Lähi-Idän malliin kikherne-kasvispata. Eilen sitä syötiin kuskusin kanssa ja tänään taidan upottaa tähteet munakkaaseen.
Saana
Tiesitkö, että suomalaiset heittävät joka 20. kassillisen ruokaa roskiin? Hävikin vähentäminen säästää ympäristöä ja rahaa. Tässä blogissa Maa- ja kotitalousnaisten toimihenkilöt kertovat omia kokemuksiaan ruokahävikistä ja sen vähentämisestä. Kommentoi, kerro omat kokemuksesi ja vinkkisi!
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Salaatti keitettyjen kasvisten tähteistä
Nautimme pääsiäislauantaina lampaan paistin kanssa keitettyä kukka- ja parsakaalia. Kaiken kaikkiaan pöydässä oli herkkua monen moista, joten tähteitäkin jäi. Seuraavan päivän aterialle ei ollut houkuttelevaa lämmittää edellisenä päivänä keitettyjä kasviksia, joten päätin muuntaa ne aivan uudeksi ruokalajiksi. Valmistin salaatin, johon pääsiäsen tuntua toi salaatin pintaan ripoteltu keitetty kananmuna hienonnettuna. Ainesuhteet eivät salaatissa ole tarkkoja ja raaka-aineitakin voi säveltää kaapin sisällön mukaan.
keitettyä kukka- ja parsakaalia
maustekurkkua
aurinkokuivattua tomaattia
kapriksia
keitettyä munaa
Kastike:
kermaviiliä
sitruunamehua tai viinietikkaa, mustapippuria, sokeria
Leikkaa kaalit, maustekurkku ja aurinkokuivatut tomaatit pieniksi kuutioiksi tai paloiksi. Lisää kaprikset. Yhdistä kastikkeen ainekset ja sekoita salaattiin. Lisää salaatin päälle hienonnettua munaa.
Vinkkejä:
* Porkkana sopisi myös salaattiin mainiosti värinsäkin puolesta, mutta tällä kertaa sitä ei ollut, samoin paprika ja keitetyt herneet antaisivat makua ja väriä.
* Keitetty pasta lisää ruokaisuutta, puhumattakaan jos ruokaan lisää esim. pieniä meetvurstikuutioita tai savukinkkua, voidaan puhua jo ateriasta.
-Helena-

Tunnisteet:
juhlat,
kasvikset,
ruuanlaitto,
tähteet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)