Hukan metkut isossa perheessä

Maanantain kunniaksi oli aika tarkastaa jääkaapin sisus Herra Hukka mielessä. Poistolistalle joutuivat maapähkinävoin jämät, pari sitruunaviipaletta ja noin lautasellinen kasvissosekeittoa. Pähkinävoi harmitti sillä se oli päässyt muuttumaan arkiston aarteeksi siksi, että viimeisin käyttäjä oli jättänyt laittamatta siihen kannen. Purkissa tökötti veitsi ja purkin sisus ei juuri houkutellut enää.

Keitto taas oli syyslomaa viettäneen lapsen unohtunut lounas ja siitä ei oikein ollut mihinkään uuteen ruokaan jatkeeksi. Keiton sisältämän perunamäärän takia en tarjonnut sitä koiralle.

Meidän perheeseemme kuuluvat isä ja äiti, kaksi teinipoikaa ja kaksi pienempää tyttöä sekä mainittu koira. Perheen karvainen vahvistus on meillä usein tähteiden pelastus. Kovin paljoa ei Hukka pääse yleensä nautiskelemaan, olemme kovasti yrittäneet saada ruoan tarjonnan ja kulutuksen kohtaamaan ihan ekologisista ja taloudellisista syistä. 

Heikko kohta onkin sitten juuri se, että mitään ei voi heittää pois ja kaikki pitäisi saada käytettyä. Joskus salaatin viimeiset rippeet unohtuvat jääkaapin perukoille jäätyään jemmaan maitotölkin taakse. Joskus jokin taas unohtuu siksi, että vaikkapa keiton loppu onkin säilötty hillopurkkiin eikä kukaan muista että hei, siellähän olisi ollut vielä soppaa. Tähteet harvoin pelkästään riittävät seuraavaksi ateriaksi 6 henkilön perheessä joten niitä pitää soveltaa ja piilottaa muihin ruokiin.

Herra Hukkaa huijattiin eilen meillä kahdesti. Ensiksi tein iltaruoaksi keiton siitä, mitä kaapista löytyi ja lisäsin keittoon viikonlopusta jäänyttä parsakaalia ja tomaattia. Toiseksi koiran ruokailu hoidettiin ystävättären koiran saamalla lahjaruoalla, joka siltä olikin kielletty mutta joka meidän haukullemme sopi vallan mainiosti. Hukka jäi nälkäiseksi, mutta saihan se sentään maapähkinävoita!

-Saana-

Punakaali-paniikki

Sunnuntain päivällispöydässä maiskuteltiin poronkäristystä ja ihanaa puikula-perunamuusia. Lisukkeeksi bongasin nopean punakaalisalaatin, jonka kirpakkuuden ajattelin sopivan mukavasti tuhdin poron oheen. Kivalta se maistuikin (tuon nopeuden kyllä poistaisin nimestä, ei sen valmistus kyllä kovin nopeaa ollut - myönnetään kyllä, että valmistajana oli mies, joka on minua huomattavasti huolellisempi kokki).

No, joka tapauksessa punakaalia popsittiin poron, muusin ja odotettujen päivällisvieraiden kanssa. Ahkerasta rouskutuksesta huolimatta raastetta jäi kuitenkin jääkaappiin melkoinen satsi, ja nyt uhkaa kyllästyminen.

Tuli siis tenkkapoo. Mitä kummaa tuosta lopusta salaatista oikein keksisi? Ensihätään löysin punakaali-makkara-pannun. Toki ohjeen raaka-ainelista näyttää vähän erilaiselta, mutta ainahan voi soveltaa :)

Olisko muita ideoita?

kyselee Katja

Totuuden torvi

Viime viikonloppuna meillä tehtiin lasagnea. Huonohkoa menekkiä oli odotettavissa, sillä meillä lapset eivät ole kovin suuria pastaruokien, etenkään lasagnen, ystäviä. Mutta riski oli otettava, sillä vanhemmille maistuisi kyllä.

Tämä mielessä tulevaa ruokaa markkinoitiin asianmukaisesti. Ykköselle muistutettiin, että lasagne on Karvisenkin lempiruokaa. Kakkonen osallistui ruuanlaittoon kaksivuotiaan tarmokkuudella, heitteli porkkanan ja sipulin paloja pannulle, juustoraastetta kastikkeeseen ja voiteli vuokaa.

Uutterasta markkinoinnista huolimatta kävi arvatulla tavalla. Karvisen suositus ei kantanut kauas, sillä Ykkönen maistoi vaaditut pari haarukallista ja totesi ystävällisesti: "Kiitos, äiti. Ei ollut hyvää ruokaa".

Mikäs siinä sitten. Onneksi äidin mahassa oli vielä tilaa, joten lautaset tuli tyhjennettyä, ja onneksi pöydässä oli myös päivällisvieraita, joille ruoka kyllä maistui. Hukka ei siis tällä kertaa päässyt osingoille.

Katja

Juhlien jämät

Herra Hukka pääsi eilen tupareiden rääpiäisiin. Omaatuntoa kyllä kirpaisi, ja lujasti, kun annoin herra Hukan herkutella salamisalaatilla, jättikatkaravunpyrstöillä, mustaherukkakakulla sekä siskonmakkarakeitolla, siskonmakkaroilla ja kasviksilla.

Juhlien jälkeen oli kyllä tarkoitus syödä salamisalaatti pois, mutta paremmin maistui juhlista jääneestä kylmäsavulohesta tehty pasta. Jotain tuli siis sentään hyödynnettyä.

Syy suureen määrään juhlien jämäruokaa lienee se, ettei osaa arvioida eri ruokalajien menekkiä oikein.  Kaikkea muutakin jäi jonkin verran, mutta ne tuli heitettyä pakastimeen jo seuraavana päivänä. Salamisalaattia en arvannut pakastaa, olisikohan niin voinut edes tehdä?

Kakun lopun olisin voinut tuoda seuraavana päivänä työkavereiden iloksi sen sijaan, että herkuttelin vielä muutaman illan niillä itse saamatta kuitenkaan kokonaista kakkua tuhottua. Sulatetut jättikatkaravun pyrstöt oli tarkoitus valmistaa ruuaksi, mutta sekin sitten jäi siskonmakkarakeiton takia.

Siskonmakkarakeittoon liittyy myös toinen ongelma. Innokas Kokkaaja. Juhlien jälkeen olisi ollut kyllä näitä jämäruokia mahantäytteeksi, mutta Innokas Kokki halusi ilahduttaa minua sateisen ja kylmän metsäretken jälkeen kuumalla keitolla. Hyvää oli! Mutta vähempikin olisi riittänyt. Kaksi ihmistä, jotka eivät olleet edes koko viikkoa kotoisten ruokapatojen ääressä, ei millään pysty lusikoimaan neljän litraa soppaa ennen kuin se vanhenee. Ellei sitten olisi syönyt sitä aamupalaksi, välipalaksi, lounaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi vähintään kolmen päivän ajan. Pitäisi muistaa kohtuullisuus kaikessa.

Tässä muuten vinkki juhlien järjestäjälle, jottei tule valmistettua liikaa tarjottavia: Paljonko ruokaa ja juomia varataan?

Johanna

Kassikaupalla roskaruokaa

Kyllä, niin se menee. Nykyisin ruokaa heitetään roskikseen tuntematta siitä sen kummempaa huonoa omatuntoa. Joskus aiemmin tuli naureskeltua mummolle, joka säästi ja säästi, käytti uudestaan, viis veisasi parasta ennen tai viimeinen käyttöpäivä -ajankohdista eikä pahimmassakaan hädässä heittänyt ruokaa roskiin. Vaikka se "ihan hyvän" (vaikkakin nurkasta jo hieman vihertävän) ruuan syöminen ei varmasti sekään ollut aina ihan viisasta, on mummon opeissa vinha perä.

Samaan aikaan kun ruokaa haaskataan huis vaan pois, suut vaahdossa valitellaan, kuinka KALLISTA ruoka onkaan. Asiaan on perehtynyt MTT, ja surullista mutta totta: suomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin 20 - 30 kiloa vuodessa mikä on noin viisi prosenttia ostetusta ruuasta – siis joka 20. kaupasta kannettu kassillinen päätyy roskikseen. Eli jos yksi ruokakassillinen maksaisi vaikka 30 euroa, 600 euron ruokaostoksista 30 euroa lentää saman tien taivaan tuuliin. Ihan kiva bonus.

Raha on lopulta vain yksi lusikka tässä sopassa. Ruualla ja sen tuotannolla on melkoisen suuret ympäristövaikutukset. Great, että vaihdetaan energiansäästölamppuihin ja vähäpäästöisempiin autoihin. Ympäristöenkelin sädekehää voisi aika tehokkaasti kuitenkin kiillottaa jo ihan vaan sillä, että haaskaisi vähemmän ruokaa. Tai siis käyttäisi vähemmän ruokaa - monelle toki riittäisi pienempi ruokamäärä syötäväksikin. Ekologisinkin kasvisruoka tarvitsee melkoisen määrän työtä, tuotantopanoksia, kuljetuksia ja säilytyksiä ennen päätymistään lautaselle.

No niin. Tämän paasauksen jälkeen pitää sitten palata maan pinnalle. Ruokahävikin välttäminen tai edes vähentäminen ei nimittäin ole aivan helppoa. Toisin kuin mummoille, meidän sukupolvellamme ei ole sisäänrakennettua säästämis- ja uudelleenkäyttöviettiä. Päin vastoin. Meidät on opetettu tarkastelemaan päivämäärämerkintöjä ja viskaamaan vähänkään epäilyttävät tuoteet kaaressa roskikseen. Hyvä puolensa siinäkin - pilaantunut ruoka voi todella olla terveydelle vaarallista. Biojätteen lajittelun ja kompostoinnin myötä omatunnon soimaus hiljeni vielä entisestään: nythän tässä vaan tehdään hyödyllistä ja hyvää multaa pikku porkkanoille!

Vaikka jo pidänkin itseäni melko edistyneenä hukkaruuan välttäjänä, tiedän, että paljon on vielä tehtävissä. Arjen kiireessä ruokalistojen ja ostosten suunnittelu, järjestelmällinen jääkaapin tyhjentäminen tai  muu ruokahävikkiä vähentävä toiminta uhkaa usein jäädä paitsioon, tunnustan. Aion silti yrittää vielä enemmän.

Ensimmäinen askel on katsoa, mitä roskiin oikeasti menee. Jakoon lupaan myös mahdollisia oivalluksia siitä, mitä hukkaruuasta saatiinkin loihdittua niin, että sen onnistui välttää kohtalo Hukan ruokana eli biojätepussin täytteenä.

Oma perheeseeni kuuluu miehen lisäksi kaksi pientä poikaa, joten luvassa on runsaasti lautastähteitä ja maitolasin pohjia. Muitakin kirjoittajia on blogiimme tulossa, joten luvassa on tarinoita myös toisenlaisista ruokapöydistä. Tapaamisiin herra Hukan tiimoilta!

t. Katja